Linssiludehdintaa

Vaikka olen nykytilanteessani aivan yksin, niin tavallaan näen täältä aivan mahdottoman paljon ihmisiä päivittäin, miljooniakin kerralla. En vain erota niitä, kun olen niin kaukana. Vaan jos olisi hyvä kaukoputki mukana, niin varmasti erottaisi maan päältä pikkuruisia muurahaisihmisiä. Vallankin isommissa kaupungeissa olisi hyörinää kuin muurahaispesässä. Ai sentään, sepä olisikin viihdettä se, tiirailla täältä puoliksi salaa, että mitä siellä pallon pinnalla puuhaillaan. Vaan merkityksettömältähän ne säntäilyt varmasti minun silmääni näyttäisivät – samalla tavoin, kuin niiden muurahaisten juoksentelu ees taas vaikuttaa kokonaisuutta hahmottamattomasta ihmisestä täysin joutavanpäiväiseltä säntäilyltä.

Vaan ei ole kaukoputkea minulla. Maan päällä monilla ihmisillä tosin on! Onkohan kukaan siellä huomannut minun täällä leijailevan ja jäänyt ihmettelemään, että mikäs se siellä oikein menee? Seuraavana päivänä töissä on tähtiä myös harrastavan työtoverinsa kanssa tätä asiaa pähkäillyt ja kertonut summittaisen suuntiman, josta meikäläisen saattaisi löytää. Illalla sitten – jos ei ole ollut huono keli – on tämä työkaverikin onnistunut havaitsemaan minut täällä kiertoradallani. Viikon päästä on jo sana kiertänyt, niin että koko Avaruuskerho tiirailee minua illat pitkät ja pohtii, että on siinä ihmistä kohtalolla paiskattu, siellä kelluu avaruudessa ihan avuttomana. Eikä kulu kauaakaan kun maan rajojen ulkopuolellekin on kulkeutunut tieto kiertoradan mysteerimiehestä. Joku tai jotkut ovat siihen mennessä jo tarkkaan laskeneet lentoratani, niin että joka hetki voi kuka tahansa suunnata sen kummempia etsiskelemättä kaukoputkensa katseen suoraan minuun.

Ottaakohan ne ruojat minusta valokuvia? Nykytekniikalla saisi varmaan aika tarkkojakin otoksia näinkin kaukaa otettua. Varmasti siellä joku oikein kyttää kalliin optiikkansa kanssa ja yrittää saada mahdollisimman huvittavia kuvia, vaikkapa otos juuri kun aivastan oikein makeasti ja pärskeet leviävävät visiirin sisäpintaan. Kuinkahan paljon minusta leviää tällaisia nolaamistarkoituksessa otettuja kuvia pitkin Internetiä?

Pitäisi saada tätä rataa jotenkin muutettua. Pääsisi karkuun mokomien vainoojien jatkuvaa kyyläystä. Kyllä on maailma mennyt kummalliseksi, kun ei ihminen edes avaruudessa leijuessaan saa olla rauhassa, vaan viimeinenkin yksityisyyden ripe altistetaan ihmismassojen viihdyttämisen alttarille. Perkele.

 

kosmonautti Kuusto